<$BlogRSDUrl$>

perjantaina, huhtikuuta 30

Suuta kuivaa 

Yritin tehdä vappuostokset ennen kuin muut ehtivät kauppaan. Väärin ajateltu. Alko oli kuin nuijalla lyöty. Yllättävän paljon tuttuja osui tielle; työkaverikin. Eikö tuon pitäisi olla töissä…?

Jos olisinkin unohtanut menneiden vappujen vastenmieliset kokemukset liiallisesta riehakkuudesta, olisi muistiani virkistetty eilen Koskipuistossa: lähtiessään vettä heittämään nuorukainen kyllä kokee tarpeelliseksi piilottaa toimintonsa kavereiltaan, ja menee heistä katsottuna puiden taakse – antaen esteettömän näytöksen leikkikentälle. Lapsoset kuulostivat olevan niin riemuissaan liukumäestä, etteivät toivottavasti huomanneet mitään. Tai mitä minäkin tässä ruikutan: aivan luonnollinen asiahan tässä on kyseessä. Omituinen logiikka tosin piiloutua kavereilta muttei tuntemattomilta tenavilta.

Meillä on tänä vuonna kohteena niin piilotettu puisto, ettei sinne toivottavasti eksy kovin paljon muita. Sieltä on lyhyt matka ryömiä kotiinkin. Ja vessaan! En oikesti taida olla luontoihminen.

Tämän vuoden ohjelmassa on pussikaljan sijaan hienostuneesti drinkkejä. Pohjanmaan kautta!

torstaina, huhtikuuta 29

Ei ole aikaa 

Olen ollut viime viikon torstai-illasta lähtien "lomalla". Alan ymmärtää mummaani, jolla eläkkeellä olostaan huolimatta on aina tuskallisia ehtimisvaikeuksia. Vaatii suunnattomia ponnistuksia ehtiä yliopiston ruokalaan syömään ennen kuin se menee kiinni, vaikka nälkä kurnii suolissa. No, syynä on rehellisesti vain laiskuus: lopulta minut saa murtautumaan sohvan syleilystä sen ymmärtäminen, että vaikka hakisin vain einespizzaa lähikaupasta, joutuisin pesemään ainakin veitsen. Ja pukeutumaan. Kiire koko ajan, aina pitäisi jonnekin ehtiä: jos illalla on kokous, valmistautumisen on alettava herätessä.

Ja kuka kirjoittaisi viimeiset kaksi jäljellä olevaa esseetä? Kuka päivittäisi blogiani?

Osittain syynä elämänmenon hiljentymiseen on ollut George R. R. Martinin Valtaistuinpeli, jopa Sormusten herraa paremmaksi mainittu kirja(sarja). Pitkästä aikaa tarina, josta ei malta laskea irti – mutta edellä mainittua asemaa se ei minun rankkauksessani vielä ole aivan ansainnut.

Öisin, auringon noustessa, herään kiimaisten lokkien uskomattomaan ääntelyyn (eikä niitä voi edes heittää millään, kun ei niitä näy).

sunnuntaina, huhtikuuta 25

Pika-pika 

...Kun kaikki oma teksti vaikuttaa tyhjänpäiväiseltä ja ontolta: kun luovuus on karannut kevätterassille ja vienyt inspiraation mukanaan, kannattaa esseet ja blogimerkinnät ajaa Pikachizerin läpi.

Vähintään yhtä ansioitunut sisältö, mutta hilpeysmomentti suurempi.

Kaari Utrio: Rakas Henrietta 

"- Hyvä Luoja, Henrietta sanoi heikosti.

- Yritin vetää jalasta, mutta en onnistunut. Voisiko Henrietta tulla auttamaan? minä olen pienestä asti hoitanut Henriettaa... voisiko hän nyt armahtaa minua?

- Fräulein on Mamanin luona?

- Niin, vapaaherratar on jo vetäytynyt levolle. Vapaaherra ja kreivi Fabian juopottelevat salissa.. vapaaherra on jo kai nukahtanut eikä kreivi Fabiankaan kovin pirteä ole...

- Ei voi olla totta, Henrietta huokasi. Mamseli ymmärtää, että mamseli joutuu lähtemään ilman suositusta jos tämä tulee ilmi.

- Siksihän minä olen täällä, mamseli Hanénin ilme alkoi olla epätoivoinen.

Henrietta aukaisi oven.

-Meidän on kiskottava onneton Bergenius pois vuoteen alta ja toimitettava hänet ulos talosta ennen kuin Maman on pukeutunut. ---

--- Käytävässä Henrietta oli vähällä kirkaista. Seinään nojasi suuri tumma hahmo, huojui hitaasti puolelta toiselle.

-Fabian! Mitä te täällä teette?

Hahmo kumarsi suurieleisesti ja oli kaatua. - Rakas Henrietta - "

torstaina, huhtikuuta 22

Paljon mutta vääriä asioita 

Opiskelija pitää kekkerit. Semmoiset vähän hienommat – joissa oikein istutaan pöydän ääressä ja syödään haarukalla ja veitsellä. Hynttyynsä yhteen lyöneellä pariskunnalla on kyllä kaksi sitruspuristinta ja sähkövatkainta, sen seitsemän kattilaa, 20 kahvikuppia ja 25 juomalasia ja kaksi tusinaa lautasiakin, mutta ei kukkamaljakkoa eikä tarpeeksi ruokailuvälineitä. Viinilasejakin täytyy lainata naapurista. Nuorison kansoittamassa talossa naapurissakaan ei ole kuin kolme viinilasia. Laseja on siis kolmea eri tyyliä ja ruusut valmiskastikepurkissa, jonka kierrereuna on tökerösti yritetty peittää folioteipillä. Boolista piti luopua, koska jääkaapin vihanneslokero – ainoa boolimaljaksi muunnettavissa oleva esine – ei kyllä enää parhaalla tahdollakaan sovi pöytäliinan ja lautasliinojen väritykseen.

Pöytäliina sentään siis on hankittu!

Pitäisi lopettaa tämä olosuhteidensa yläpuolelle nousemisen yrittäminen. Toisaalta mikä tahansa menee läpi, kun vain käyttäytyy itsevarmasti, ikään kuin mikään ei olisi hassusti.

Mutta astianpesukonettakaan ei ole. Jospa vain olisi tätä ajateltu ennen kutsujen lähettämistä…

maanantaina, huhtikuuta 19

Rantakunto hinnalla millä hyvänsä 

Kesä tulee! Tajusin sen nyt, kun näin kymmenet ulkoilijat talvikätköistä kaivetuissa verkkareissaan vyörymässä kohti pururataa. Ja minä olen auttamattomasti myöhässä. Rantakunnon kanssa nimittäin.

Onneksi peli ei ole vielä aivan menetetty. Tein harjoituspikaspurtin lähikauppaan ostamaan jäätelöä. Hieman talvikankeuden merkkejä, mutta vielä on aikaa parantaa tulosta, ennen kuin rantojen myyntikojukausi alkaa.

Harjoitin vatsan lihaksia vastaanottamaan suuria määriä tuoreita mansikoita, herneitä, porkkanoita ja halpaa puisto-olutta nauramalla makeasti tämän päivän Kysyn vaanille. Kai sitä on vihdoin jokapäiväisen tyrmäävän lukupaketinkin uhalla pamautettava ihan vain kunnioituksesta.

Tutustuin laajoihin vesialueisiin tutkimalla kylppärin tukkeutuneen viemärin ja harjoittelin lomahermojen menettämistä puoliskoon. Mutta voiko sille oikeastaan olla vihainen, vaikkei se huomaa tuhohyönteisiä huoneustossa eikä tulvaa suihkussa, jollei se huomaa kahden metrin päässä avattua jäätelöpakettiakaan?

perjantaina, huhtikuuta 16

Voi torttu 

Onneksi äiti tiesi sittenkin, mistä hilloviipaleissa on kyse (lue edellinen merkintä). En siis olekaan ihan pöhkö. Tai no, en näe unia olemattomista, mutta saatan hyvinkin olla vähän pöhkö: leipomisen yhteydessä tehdyssä inventaariossa löytyy kolme avattua suolapakkausta, kolme pientä nyyttiä puuroriisiä, kolmea laatua muita riisejä, kymmentä sorttia teetä. Sitruunamehua oli parhaimmillaan kolme samanlaista törppöä jääkaapin ovessa, etikkaa kolmessa pullossa. Nyt näitä kahta jälkimmäistä on onneksi saatu rajoitettua. Kaksi kolmesta tomusokeripurtilostakin sisältöineen on kadonnut parempiin suihin.

Olen pöhkööntynyt varastoimaan kaikkea kolmin kappalein. Makaroniakin oli 2,8 eli lähes kolme kiloa (luvussa ei mukana puolitoista kiloa spaghettia (puolet kolmesta) ja kolme laatikollista lasagnelevyjä).

Sokerihiiren unelma 

Uni jäi vainoamaan. Siinä sotkuisen sekatavarakaupan takahuoneessa kaksi leipuria väänsi yksittäisenä käsityönä joitain aivan uskomattoman herkullisen näköisiä leivoksia. Leivontapöytänä oli lasten koon pöytä ja tuolit. Torttuja ensimmäisinä jonottavat norkuivat pöydän ääressä istuen, ja olisivat varmaan syöneet leivonnaiset raakana, jos olisivat saaneet tilaisuuden.

Niitä ihmeherkkujahan olisi saatava tosielämässäkin! Koko päivän töissä ajattelin unta ja yritin muistaa, mitä ne niin ihmeen ihanat leivokset oikein olivat. Toiset tunnistin lopulta tusinaviinereiksi, mutta ne toiset… Lopulta olin keksivinäni niille nimen: hilloviipaleet! Muttei löydy sellaista ihmettä keittokirjoista, ei netistä. Äitikään ei tiennyt, mistä puhun.

Taisin torkkua olemattomat hilloviipaleet keksiessänikin.

maanantaina, huhtikuuta 12

Meemi, 

kiitos Tuuban ja sitä ennen Visan.

Ota lähin kirja, käännä sivulle 18, etsi rivi neljä. Kirjoita ylös, mitä siinä lukee:
Soken epter then nija Skatlegningen som hölttz. Onneksi sivulla 19 oli translitterointi, muuten en olisi saanut selvää Valtionarkiston julkaisussa Vanhat käsialat ja asiakirjat olleesta maakirjan sivusta.

Ojenna vasen käsivarsi mahdollisimman pitkälle. Mitä kosketat ensimmäisenä?
Nojatuolin takaa löytynyttä käärepaperirullaa.

Mitä viimeksi katsoit TV:stä?
Lauantain Star Trekin. Mutta se olikin sitä unohtumattomampi jakso taas!

Arvaa katsomatta paljonko kello on:
20.30

Katso nyt kelloa, paljonko se oikeasti on?
20.30

Mitä kuulet tietokonetta lukuunottamatta?
Björk soi niin kovalla, ettei muuta kuulu.

Milloin viimeksi kävit ulkona? Mitä teit?

Metsästimme seitsemän aikoihin auki olevaa kauppaa. Löhöpäivään kuuluisi oikeastaan, ettei nenää pistetä ulos ollenkaan, mutta kaikenlaisen naposteltavan himo kasvoi liian suureksi.

Mitä katsoit ennen kuin tulit tälle sivulle?
Tuubaa. Ja FUDGEa.

Mitä sinulla on ylläsi?
Farkut ja T-paita.

Näitkö viime yönä unta?
En.

Milloin viimeksi nauroit?
Eilen junassa puolinukuksissa Ilmari Kiannon kielenkäytölle. Piinaa, kun en löydä Ryysyrannan Joosepista enää sitä kohtaa. Ja hyvä on: tänään Futuramalle.

Oletko nähnyt mitään omituista viime aikoina?
Ruusupapujen kasvu viisinkertaisiksi kolmessa vuorokaudessa ei varmaan ole suoranaisesti omituista, mutta hämmästyttävää ainakin.

Minkä elokuvan viimeksi katsoit?

Almost Famous.

Jos sinusta tulisi yön yli monimiljonääri, mitä ostaisit ensimmäisenä?

Matkalipun. Italiaan, Pariisiin, Pohjois-Norjaan, Skotlantiin...

Jos voisit muuttaa jonkin asian maailmassa välittämättä syyllisyydentunteista ja politiikasta, mitä tekisit?
Mitäs termiä ne metsämiehet käyttävätkään? Harventaisin ihmiskantaa.

Pidätkö tanssimisesta?
Kyllä? En? En osaa ajatella sitä pitämisenä, joskus vain tanssin.

Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?
Kyllä, mutta en opiskemassa.

Mitä on huoneesi seinillä?
Elokuvajuliste (Piano) ja peili. Kaappien ovissa muutama viihdyttävä juliste.

Aargh, lasten nimet on kai pakko paljastaa, koska niitä tuskin koskaan tulee käytettyä. Pojista olisi tullut Paiste ja Pouta, tytöistä Lumo ja Liekki. Hiukka musiikkipainotteista. Saa ottaa käyttöön, mutta aina nimeä käytettäessä tulee muistaa minun copyright-merkkini :)

sunnuntaina, huhtikuuta 11

Kirkastus 

Jo perinteiseksi muodostuva pääsiäiseen sijoittuva koti-kotipaikkakunnan ravitsemusliikkeiden kannattaminen sai toisen osansa eilen illalla. Pikkupaikkakuntien ongelma on, että 10 kilometrin säteellä kotoa on vain ne pari paikkaa, jossa aikamiespojat ja joskus ukkomiehetkin notkuvat ja jossa et voi välttyä vanhojen koulukavereiden tapaamiselta. Yksityisyyden suojan takaamiseksi on lähdettävä kymmenien kilometrien päähän lähimpään kaupungintapaiseen.

Niin, säännöllisin väliajoin sitä sitten kuvittelee, että pääsee helpommalla, kun ei lähde lähijuottolaa kauemmas. Väärin.

Jos missä paikallisessa vain on yksi tai useampia tuntemattomia naisia koolla, siellä herää oitis kantisten kiinnostus. Istuttuamme pöydässä noin kolme minuuttia ensimmäinen rojahtaa vastapäätä. Sanotaanko itseä kaksi kertaa kookkaammalle äijälle, jolla on niska kuin tierumpu ja seisovat silmät suoraan, että haista *, mene pois häiritsemästä? Ehkä jossain sanotaan, mutta me maalaistytöt olemme piinallisen hyvin kasvatettuja. Se taitaa sitä paitsi olla niin jurrissa, että vaikka sanonkin sille nimeni ja isänkin nimen ja miltä kylältä ollaan kotoisin, ei se sitä aamulla muista.

Olennaiseen, eli kaverin kanssa jutteluun on mahdotonta keskittyä kuunnellessa jatkuvaa ”katomikänainen”, ”kylläonkomianainen”, ”tuonmääkylläveinkotianainen” –örvellystä. Seassa on myös täysin käsittämätöntä ökellystä. Kun humalainen tahtoo hönkiä naamaan, hän kiinnittää huomion tökkimällä sormella reiteen. Ensimmäinen häirikkö houkuttelee paikalle kaverinsa ja tämä taas kaverinsa…

Pinna alkaa palaa, ja lopulta baarikärpänenkin sen huomaa. Kommentistani, että kannattaisi kysyä toisenkin mielipidettä ennen kuin on häntä mihinkään viemässä, hän yhtäkkisen loukkaantuneena hän toteaa, ettei häntä tarvitse pelätä, hän ei ketään raiskaa, kömpii meidän ylitsemme ja häviää tupakansavun läpi horisonttiin.

Pienen hetken minulla on syyllinen olo: olihan se ärsyttävä ja häiritsevä, ja päällekäyvä, ja aivan tolkuttomassa humalassa, mutta olinko se nyt sittenkin jollain kierolla tavalla minä, joka loukkasin sitä? Sitten oivallus valtaa mieleni: mutta tämähän merkitsee sitä, että... minähän olen Ylemmän Tason Nainen! YTN! Kauan kaivattu tasonnousu on viimein totta!

Miltei juoksen äijän perään puristamaan kättä – kiitos tästä henkisen kasvun mahdollisuudesta – mutta hän on kadonnut Takahikiän yöhön.

keskiviikkona, huhtikuuta 7

Lasten vapautusrintama 

Mikä siinä on, ettei urbaaneja penskoja kiinnosta kalliilla rahalla rakennutetut hiekkalaatikot ja keinut, vaan pitää olla tiellä? Yhdelläkin lähes piikkilangalla varmistetulla juuri läpikulkuun sopivalla leikkikentällä, josta on läpikulku kielletty, olen nähnyt vuoden aikana lapsen yhden (1) kerran. Sen sijaan pelataan jalkapalloa siinä, mistä kevyt liikenne kulkee.

En nyt siis millään muotoa väitä, että kaupunkilaislapset olisivat jotenkin huonommassa asemassa kuin maalaislapset, mutta onhan näiden kahden sikiölauman vertailu sama kuin laitettaisiin häkki- ja luomukanat keskinäiseen syyniin.

Ei ole kaupunkilaislapsen vika, ettei ole muuta paikkaa perustaa pesäpallokenttä kuin siihen, mistä vihaiset aikuiset tahtovat vain mahdollisimman nopeasti kulkea läpi käsissä ostoskassit, jotka estävät laakapallojen torjunnan. Ei ole kaupunkilaislapsen vika, jos luonto ajaa jättämään muovilapiot juuri siihen kohtaan, josta vihaisen aikuisen polkupyörän pyörän olisi tarkoitus kulkea.

Kyllä vaan maalla on paremmin; huuto ja kiljuna ei kuulu naapuriin, koska se sijaitsee parhaimmillaan jopa kilometrien päässä. Samasta syystä kekarat eivät ole myöskään tiellä, ja omalla tontilla saa olla vaikka au naturel. Jos murskaantuneen leikkitraktorin yli johtavat autonrenkaan jäljet, on syy oman iskän tai äiskän. Ei ole rakennettu turhan panttina seisovia leikkikenttiä. Koko meidän kylällä oli kaksi keinua koulun pihassa, ja niihin piti jonottaa. Huviksemme kivitettiin susia. Ainoa sallittu urheilu oli sauvakävely, ja sauvoilla piti tulla kouluun kesät talvet.

Maaseudultahan ovat muut jo paenneet; siirretään lapset sinne.

tiistaina, huhtikuuta 6

Pihalla 

Jos tupakoisi, olisi jokin syy hillua parvekkeella tihrustelemassa aurinkoista maisemaa. Nyt täytyy vain niellä cooliutensa ja seisoskella siellä kädet taskuissa. Mutta ajatuksissaan seisoskelu sopii hyvin tähän kevätoloon: mihinkään ei jaksa keskittyä, mikään ei kiinnosta; tekisi mieli nukkua kellon ympäri ja toisaalta tehdä jotain merkittävää, ettei aika mene hukkaan, mutta kun ei jaksa kumpaakaan. Olo menee ohi, kun aurinko laskee. Olen kuin jokin käänteinen vampyyri tai muu yön olento.

Aioin kirjoittaa kamalaa kivakiva-filosofiaa pursuavan, maailmaa syleilevän eetoksenjulistuksen siitä, miten toiset nyt vaan ovat taivaanrannanmaalareita ja toiset syystä tai toisesta kyynistyneitä. Miten kaikki riippuu näkökulmasta ja tavoitteiden asettelusta. En sitten jaksanut. Kevätolo vie voiton. Sitä paitsi eri mieltä oleminen on kerrankin suorastaan hauskaa. Yleensä keksin asiasta ainakin muutaman ”toisaalta ja toisaalta” –puolen jo samalla kuin puhun yhden katsantokannan puolesta. Liika neutraalius pannaan!

laittaa aurinkolasit päähän ja nukahtaa telkkarin ääreen

perjantaina, huhtikuuta 2

Toivottavasti viikonloppuna rauhoitutaan 

Melkein harmittaa, että tuli oltua hyväntahtoinen Tampereen autoilija-pyöräilijäsuhteen kuvailussa. Kaikilla on perjantai-iltapäivänä yhtäkkiä oikea hirmukiire, jonka johdosta luulen olleeni parikin kertaa melko lähellä sitä ainutkertaista mahdollisuutta päästä näkemään, mitä rajan toisella puolen on. Joo, sen risteystä lähestyvän fillaroijan nopeutta on varmaan aika vaikea arvioida, mutta jos lähitienoolla ei liiku ketään muita kuin me kaksi, miksi, hyvä autoilija, pitää väkisin ajaa pyöräilijän eteen?

Kiukustuneena edellä kuvaillun kaltaisesta kohtauksesta ajattelin, että seuraavan kerran täräytän kylkeen, minähän olen oikeassa, prkl.

Parinkymmenen metrin päässä oli pieni kasa karvaista jauhelihaa, joka ennen autonrenkaita liian läheltä tutkailtuaan oli varmaan vipeltänyt neljällä jalalla. Mahdotonta päätellä edes lajia tms. yksityiskohtia; oliko siili vai kissa. Tämän näyn valossa ajateltuna jääköön nyt sitten se lähikontaktin otto teiden tyrannosaurusten kanssa.

Yritän sen sijaan kostaa jollekin pienemmälle oliolle. Vaikka ala-asteikäisille leuhkoille ja kovaäänisille pikkutytöille, jotka pelmahtavat suoraan eteen urheilukentän aidan takaa, missä ovat kamalalla nenä-äänellä huudelluista kommenteista päätelleen olleet tupakalla. Lupaan, etten jätä raajarikkoja enkä vihanneksia.

torstaina, huhtikuuta 1

Kesätukka 

Tuuban kurittoman kuontalon ruma pikkuserkku asuu minun päässäni. Koska minulla ei siis ole mitään muuta pröystäilyn aihetta, niin kerrottakoon, että olen osannut kasvattaa tukkani 62-senttiseksi.

Tai siis 15-62 -senttiseksi. Inhoan kampaajalla käyntiä. Melkein kymmenen vuotta vapaasti liehunut tukka hapsottaa niskasta kuin petolinnun sanonkomikä oitis, jos sen laittaa kiinni tai letille. Eikä se oikein enää pidennykään luonnollisen poistuman vuoksi.

Sitä pitkää, luonnollista poistumaa on viemäreissä, nurkissa, sohvassa, sängyn alla, vaatteissa, ovenkahvoissa, poikaystävän työpaikalla. Se sojottaa. Minua kyllästyttää. Päätös on ollut vaikea, mutta kun kaikki naiset kaikissa blogeissa ja työpaikalla hehkuttavat kevätkampauksiaan ja uudistumisiaan, on minunkin aikani tullut. Tukka lähtee. (Ei nyt tietysti kokonaan, mainittakoon näin vastuunvapautuksena.)

Luin joskus jostakin, että teattereilla yms. maskeerausta tekevillä tahoilla on ainainen puute hiusaineksesta (partoihin ja peruukeihin). Koska omaani on huokauksilla ja rakkaudella vaalittu ja sitä on paljon, voisin tietysti ottaa siitä kaiken hyödyn irti ja myydä kuin Pikku naisissa konsanaan. En vain löytänyt mitään teatteritahoa, johon hiusta voisi välittää.

Onneksi yksi kaverini osasi auttaa (kaverit on parempia kuin Internet); live-roolipelaajatkin käyttävät hiusta maskeeraamiseen, ja hän olikin itse ottanut kampaajalta lettinsä talteen ja laittanut kierrätykseen tätä kautta. Kunhan saan edustavan kuvan otetuksi fledastani, voisin yrittää etsiä ostajatahoa vaikka verkon huutokauppapalveluista. Ellei lukijoiden joukossa olisi larppaajia? Ihan pienenä mainoksena, niin kauan kuin tarjolla ei ole kuvaa, voin tässä kehua, että kohta päästäni irtoavasta karvamäärästä saa varmasti melkoisen uskottavan vaalean viikinkiparran. Ainesta on n. 250 grammaa, ja sen saat käyttöösi varmasti tässä kuukauden sisällä. Yhteystietoni ovat tuossa reunassa.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?