<$BlogRSDUrl$>

torstaina, heinäkuuta 29

Terve, anoppi! 

Osallistuin eilen mobiili- ja nettitrenditutkimukseen. En taida olla ihan tutkimuksen kaipaamia aktiivisia avain-informantteja, mutta tuloshan se on nollatuloskin, eikö? Lue lisää (ja selitys otsikolle) uudesta osoitteesta.

keskiviikkona, heinäkuuta 28

Tuli ja leimaus 

Mikähän siinä on, että tietokoneen ääressä ihminen unohtaa estonsa ja villiintyy. Muiden ihmisten tunteiden ajatteleminen, keskustelutaito, hyvät tavat ja huumorintaju saavat jäädä etenkin silloin, kun on mahdollisuus anonyyminä laukoa toisen naamalle mitä p*aa ikinä sylki suuhun tuokaan. Lue lisää uudesta osoitteesta.

maanantaina, heinäkuuta 26

Oravaakin kiinnostaa 

Mitäs tämä on? Sedis ja Marleenahan suorastaan haastavat kisaan. Lue lisää uudesta osoitteesta.

Hyvää mätäkuuta 

Tänään olin pistettävänä. Päällisin puolin vammat ovat pienet: ei veriroiskeita, ei kuumeilua (ja aivastelukin liittyy kai vain allergiaan), mutta henkisesti käsivarteni on murskana. Lue lisää uudessa osoitteessa.


perjantaina, heinäkuuta 23

Kiiruhtaen tulee vain stressiä 

Puolen vuoden säätö on ja epätoivo on päätöksessään, ja puolalaisen kissani ympärille rakennettu leiska saa uuden kodon Mikon luona. Lue lisää uudessa osoitteessa.

tiistaina, heinäkuuta 20

Ilmari Vesterinen: Esinepeli 

”Laajoilla aroillaan baskiirit myivät venäläisille maata niin paljon kuin ostaja ehti päivässä kiertää. ’Minkä verran kierrät maata päivässä, sen verran on sinun.’ Ehtona oli, että maanhankkijan oli palattava lähtöpaikkaan ennen auringon laskua. Kaiken, minkä hän ehti kiertää ennen auringonlaskua, hän sai. Maata halajava talonpoika juoksi aamuvarhaisella aroilla, kiersi laitumia ja jokivarsia. Ehtisikö hän vielä saada tuonkin maakappaleen? Auringon laskiessa hän palasi viimeisillä voimillaan paikkaan, josta oli aamulla lähtenyt. Perille päästyään hän vaipui kuolleena maahan. Baskiirit kuoppasivat talonpojan: hän oli saanut tarvitsemansa maan. (Leo Tolstoin kertomuksen mukaan, 1979.)

Mary Douglas ja Baron Isherwood toteavat, ettei kukaan tiedä, miksi ihmiset haluavat tavaroita (1996: 3). Länsimainen ihminen on kuin Tolstoin kertomuksen talonpoika: hänen tavaranhimollaan ei ole määrää. Esineitä kootaan pienestä pitäen. Jos jokin tavara on ollut meillä lapsena ja on kadonut, kaipaamme sitä. Esineet vetävät meitä puoleensa. Oman erityisen ryhmänsä muodostavat esineiden keräilijät ja museot, joilla on ohjelmallinen esinehimo. ---

--- Arvion mukaan aikuisella länsimaalaisella, siis myös suomalaisilla, on käytössään 10 000 – 20 000 esinettä (D. A. Normanin mukaan Periäinen 1996: 11, 94).”

Teoksessa Pandoran lipas: Virvatulia esineiden maailmasta, 2001.

sunnuntaina, heinäkuuta 18

Onnellisesti ohi 

Tampereen blogitapaaminen on siis takanapäin. Sakarilla on tietoa, mitkä blogit olivat edustettuina ja laurianttila otti hirvittävän määrän kuvia.

Ehdin paikalle vasta jatkoajalla ja jaksoin olla korkeintaan tunnin, sillä Vanhan kirjastotalon puiston meteli oikein antanut mahdollisuuksia vaihtaa unohtumattomia ajatuksia jäljellä olevan porukan kanssa. Kun en ehtinyt mukaan ajoissa, miittaajat tuntuivat olevan lisäksi jo hyvästi kekkulissa tai väsyneitä koko tilaisuuteen. Näinpähän sentään muutamia naamoja nimien takaa, mutta olisin tietysti mielelläni nähnyt aikaisemmin paikalla olleita ja saapumatta jättäneitäkin.

perjantaina, heinäkuuta 16

Syvillä vesillä 

Tämä kesä on ollut täynnä huonoja uutisia: kuolemantapauksia, kallonmurtumia, raihnaisia sukulaisia. Vihdoinkin jotain hyvää: peräti kahden kaverin perheeseen pyöräytetään lapsia ensi tammikuussa.

Tätä olenkin uteliaisuuksissani odottanut, salaa, sillä ei tuollaisilla odotuksilla saa ääneen painostaa ja ärsyttää ketään. Olen itse tässä vaiheessa elämää sitä mieltä, ettei minulle koskaan tule omia lapsia, mutta lähipiirin jälkikasvua odotan innolla – en nyt ehkä yhtä kiihkeästi kuin tulevat vanhemmat itse, mutta kuin karkkipäivää ainakin.

Vanhemmuus ei sovi kaikille. Uskon, että minusta tulisi kurja äiti, mutta saattaisin olla ihan OK naapurintäti. Lapsen hankkiminen ja kasvattaminen on kuitenkin uskoakseni sen verran hullu, uhkarohkea, älytön ja kertakaikkisen kreisi projekti, että sen lähietäisyydeltä seuraamisella on varmasti vähintään mielenkiintoarvoa. Nytkin tekisi mieleni kysyä tuhannen tunkeilevaa kysymystä: koska minut on jo nakitettu pikkuriikkisten lapasten neulontaan, se vähäisin niistä ei ole Kuinka pienet kädet te olette sille suunnitelleet?

Entäs jos kromosomit, sisäiset kellot ja aistit pettävätkin joutuessani kosketuksiin sen käärön kanssa, jonka huhutaan olevan kerrassaan söpö, suloisenhajuinen ja addiktoiva ja hurahdan vauvoihin. Apua. Jee. Onneksi yhteisiä tiskejä kanssani tekevä tyyppi on ikuinen lapsi ja aiheuttaa toistaiseksi minulle riittävän määrän meteliä ja hajua ja vaatii kaiken liikenevän huomion.

keskiviikkona, heinäkuuta 14

Elävien kirjoissa 

Asiat on nyt käyty tarkistamassa: Norja on edelleen kalteva maa. Kotiin selvittiin yhtenä kappaleena; Pohjois-Ruotsin oletettu asemanseuturikollisuus ei päässyt meihin käsiksi eivätkä trollit kiskoneet junaa rotkoonsa.

Sukulaisten takia Jäämeren rannalla tulee käytyä säännöllisin väliajoin, mutta en varmaan ikinä lakkaa ihmettelemästä sikäläistä esimerkkiä ihmisen peräänantamattomuudesta ja valloitushalusta. Vaikka suoraan vuonoon 45:n asteen kulmassa syöksyvän vuoren rinteellä ei käytännöllisesti katsottuna ole elintilaa, siihen on yhtä kaikki pykätty pari taloriviä, tietä ja rautatie.

Olen tolkuttoman huono lomailija; menomatka yleensä vielä menettelee ensi-innostuksen pyörteissä, mutta oikeastaan ensimmäisen kerran pystyn rentoutumaan vasta, kun saan taas tarkistaa sähköpostit omalta kotikoneelta. Mutta lähdettävä on, sillä eihän lomaa ole oikeastaan edes ollut, jos istuu vain kotona television ääressä. Viikon reissun jälkeen tuntee yleensä olleensa poissa vähintään kuukauden, ja olettaa kaikenlaista jännittävää tapahtuneen. (Turha toivo. Kaikki muutkin ovat olleet poissa kotoa.)

Apropos televisiosta: TV-lupamaksumainokset ovat yleensä ihan luvattoman hauskoja, mutta niistä pitäminenhän tuottaa melkein huonon omantunnon. Jos siis lupa-asiat eivät ole kunnossa, vaikka töllö seisoo olkkarin kunniapaikalla. Meidän talous on valitettavasti oikein porvarillinen ja antiopiskelijasolidaarinen rekisteröity televisionkatseluyksikkö hyvää tarkoittavan sukulaistapaturman vuoksi. Onnettomuus asia on siksi, että niillä hinnoilla katselisin mieluummin vaikka Ilmais-TV:tä. Täytynee hyllyttää toosa ja siirtyä täysin vaikka kirjallisuusaiheisiin harrastuksiin.

perjantaina, heinäkuuta 2

Mee-noo-lip pu 

Kyllä siinä jotain ihan omaa romantiikkaansa on, että on plakkarissa pelkkä menolippu. Niin kauas kuin junalla ylipäätään viitsii matkustaa.

Tai no, on sitä paluumatkaa alettu ajatella. Hyvä onkin, ettei olla sitä stressattu aiemmin, voisi nimittäin olla mahahaava tällä hetkellä.

Pohjois-Norjaan pääsee näennäisen kätevästi juna-linjuri-linjuri-juna –yhdistelmällä; mitä nyt vähän joutuu odottelemaan välillä. Mutta yritäpä päästä takaisin. Voit valita, odotatko kuusi tuntia Luulajassa vai yhdeksän ja puoli tuntia Haaparannassa. Yöllä, luonnollisesti. Ja näin mukavat ajat siis, jos matkustat viikolla. Viikonloppuna vastaavat ajat ovat yksitoista ja kaksitoista tuntia. Vielä seitsemän vuotta sitten (onko viime kerrasta jo niin kauan?) paluumatka oli jopa sujuvampi kuin meno pohjoiseen.

Helppo ratkaisu olisi mennä hotelliin, mutta kun se niin kivistää kukkaroa. Jotenkin en haluaisi kuitenkaan altistua Pohjois-Ruotsin oletetulle rikollisuudelle tai asemanseudun alkkiksille (ne ovat kai universaali ilmiö) lauantaiyönä.

Kuusi tuntia näissä lämpötiloissa ehkä vielä nuokkuisikin jossain aseman penkillä. Ellei ole kehitellyt riitaa matkustusseuransa kanssa. On sitä vietetty useampia yön tunteja jossain Puolan Pieksämäellä hirveillä pakkasillakin. Toisaalta hotellista saisi aamupalaa.

Jos vielä jostain saa valittaa – vaikka se ei mitään autakaan, mutta valittaminen sinänsähän on itseisarvo – niin Internetin typerin karttapalvelu on kyllä Lulekartan Java Virtual Mashine:ineen. Pelkän rautatieaseman löytäminen vaatii yli-inhimillisiä informaatiovelhon taitoja. Kolmen eri karttapalvelun ja onnen yhdistelmällä se viimein löytyi.

Mahahaava.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?