<$BlogRSDUrl$>

maanantaina, toukokuuta 31

Kolme sanaa minulle... 

Nimittäin "pitkä", "ihana" ja "loma". Sääennuste ainakin lupaa hyvää alkua tänään kello 16 alkaneelle kolmen kuukauden vapaudelleni. Olenkin ollut kaksi ja puoli vuotta putkeen sekä opiskelija että työn raskaan raataja, joten pelkkää opiskelua sisältävä kesä on hermolepoa. Tosin en tiedä, miten tulen enää toimeen neljälläsadalla eurolla kuussa. Luultavasti en tulekaan.

Huomasin, että vaikka korkkareilla ei juosta junalle minuutin aikamarginaalilla (vaan on kätevämpää kantaa sellaiset kengät kainalossa), ne ovat kyllä normaalitilanteessa jaloille eduksi koko pituudelta varpaankärjistä hameenhelmaan. Ehken luekaan koko kesänä mitään teoriaa tai metodeita, vaan ostan sen haaveitteni minihameen ja kekkuloin kaikki päivät Hämppiä päästä päähän vangiten katseita. Kyseenalaisella koroillakävelytaidoillani, siis.

Tänään en ainakaan ole lukenut kuin kolme sivua (puolessatoista tunnissa), vaan olen nauttinut Vapauden Koittamisesta. Vähän halppisviiniä, läksiäiskarkkeja ja hyvän vihjeen avulla Anttilasta löydetty etuisa Pitkänjussin majatalo –dvd-paketti. Katseluseuraa odotellessa nautin John Cleesen tuottaman mielleyhtymän hedelmiä ja laulelen pikkuhuppelissa Monty Python –lauluja. Hyvä kesä tästä vielä tulee.

sunnuntaina, toukokuuta 30

"Telekas oli üks hea film" 

Virolaisen Polaarkarun blogista oli muka tultu linkin kautta tänne. En löytänyt kuitenkaan manintaa. (Minulla on siis ainakin vahva luulo, että blogin kieli on viroa.)

Olen kiinnostunut. Ajatuksistahan saa melkein selvää: Mul on uus punane jalgratas. Aloitankin seuraavaksi viron luetun ymmärtämisen kesäkurssin Polaarkarun avulla. Otsikon lauseen opettelin jo sanomaankin.

Ymmärryksen saavuttamiseen asti on tyydyttävä tunteeseen, että lukee Turun murretta, josta ei tajua sitäkään vähää. Onneksi ulkoluku sujuu.

lauantaina, toukokuuta 29

Tuskien taival 

Hengähdystauko ylioppilasjuhlien vierasvirrasta. Enää pahin edessä: sukulaiset.

Voi hemmetti. Kuka tämmöisestä nauttii? Äiti on stressannut viikon etukäteen, tehnyt aivan liikaa ruokaa ja isän todistuksen mukaan rahdannut kotiin viisi hevoskuormallista tavaraa. Uuden ruokapöydän, astioita, ruokatarpeita.

Pikkuveljen kanssa mietimme Gaudeamus-laulun suomennosta suuren latinanasiantuntevuuteni avulla. Pieleen meni, vaikka humoristinen hyväksikäyttökohtineen olikin. Oikeasti sanat ovat ihan mukavat; tätähän voisi ilokseen laulaa vaikka juomalauluna (mikä se varmaan alun alkaen onkin ;):

Pitäkäämme siis hauskaa
kun vielä olemme nuoria.
Suloisen nuoruuden jälkeen,
vaivalloisen vanhuuden jälkeen
meidät ottaa maa omakseen.

Gaudeamus igitur
juvenes dum sumus
post jucundam juventutem
post molestam senectutem
nos habebit humus.

(suomennos Arto Kivimäen kirjasta Carpe diem!, löytyi täältä.)


Oli järkyttävää nähdä, miten ne pikkupojat ja –tytöt, joille olen joskus ollut kerhotätinä, ovat nyt ylioppilaita tai vähintään päättivät peruskoulunsa. Nielaus. En kai minä vain ole vanha? Opettajat sentään näyttivät kaikki ihan samoilta.

Välillä koulun orkesterin epävireinen soitanta ja duo, jossa on vain yksi laulaja. Ylioppilaan puheessa oli kai mukana lunttilappu, mutta sitä ei käytetty, ja ulosanti oli vähän sen mukaista.

Opinto-ohjaajan pitämä pitkä puhe puolestaan käsitteli ansiokkaasti ylioppilastutkinnon historiaa (hyvän puheen ohjeissa pitäisi teroittaa, ettei sellainen voi sisältää lauseita jotka alkavat "Jo vuonna tuhatseitsemänsataa...") ja loppukaneettina todettiin: "Ja muistakaa, että päihteet aiheuttavat onnettomuuksia niin kotona kuin liikenteessä."

No, tottahan se on. Nyt takaisin keittiöorjuuteen.

torstaina, toukokuuta 27

Päivä kirjastonhoitajana 

...tämän kunnioitetun ammattikunnan sielunelämää valottamaan innoitti Jemory.

Jos suomen kielessä on anglismeja ja svetisismejä, mitä ovat englantiin pujahtaneet suomen rakenteet? Fennismejä? Esimerkiksi, jos asiakkaan haluamaa julkaisua ei ole saatavilla laitoksessamme, voidaan sanoa "No, it doesn’t come to us", sen sijaan että ulkomaista suosien sanailtaisiin vaikka että "No, we don’t subscribe to it". Mail ja main, ja sixteen ja sixty menevät suloisesti sekaisin.

Mutta miten muka keskittyä puhumiseen, mikä on joskus äidinkielelläkin vaikeaa, kun asiakkaana on ihan syötävän söpö poika - mies, joka joutuu tietenkin katselemaan tarkasti minua saadakseen jotain selkoa solkotuksestani ja elehtimisestäni. Paineitahan siinä tulee. Mies hymyili niin harvinaisesti ja kauniisti, että jätin puolihuolimattomasti hälyttimet poistamatta hänen kirjoistaan vain saadakseni viettää vielä niiden takia syntyneen hämmingin viemän ajan hänen kanssaan.

Tuleekohan hän takaisin? Kirjoja pystyy kyllä uusimaan Internetissäkin. Mutta ehkä tein häneen lähtemättömän vaikutuksen?

Rankkaa on murehtia ja huokailla näitä yksin kaikki pitkät tunnit lainaustiskillä.

Ohimosuoni pullistelee 

Ahistaa, vaikka mikään ei taidakaan olla parempi tunne kuin saada käsittämättömiä väitteitä vakavalla naamalla laukovat tyypit solmussa selittelemään sanomisiaan ja pysytellä itse loat heitettyään ylväästi takavasemmalla. (Pakkohan siihen oli saada vastine rustata, valitettavasti se vain ei nyt ole käsillä.)

Nimimerkki Henki ja tiede karkuteillä esittää lisää uskomattomia väitteitä kanssaihmistensä psyykkisestä tilasta:

Kirjoituksessani en yleistänyt saatananpalvonnan ja ateismin olevan automaattisesti yhtä. Ateismi vain heikentää ihmisen psyykkistä vastustuskykyä, jolloin psyykkiset ongelmat ns. henkimaailman asioissa nousevat herkemmin esille, kuten viiltävän kivun kirjoituksessa hyvin tuli esille. Tätäkään en väitä jokaisen ateistin kohdalla tapahtuvan.

Ateistin ongelma näyttää olevan, että kun ateisti arvostelee uskontoja, niin kritisoidessa ateistin "uskoa" ei ole Jumalaa, silloin ei näytetä hyväksyvän ateismiin kohdistuvaa kritiikkiä. Tyhjyys luo tiettyä heikkoutta vastustaa itseensä kohdistuvia epämieluisia kokemuksia.


Haluaisinpa tietää, mistä tämä ihmismielen tuntija on hankkinut kannuksensa. Ilmeisesti edellisessä kirjoituksessa mainitsemastaan saatananpalvonnan vastaisesta propagandasta? (Tässä muuten ensimmäinen Googlella vastaan tuleva suomenkielinen analyysi kyseisestä teoksesta.)

Kirjoittaja on varovainen eikä tee minun elämänkatsomuksestani päätelmiä. Hyvä niin, sillä vaikka ovelimmat voivat päätellä minulla ehkä olevan ateismiasiassa oma lehmä ojassa, olisivat nuo minusta melko tökeröitä yleistyksiä mistä tahansa ryhmästä. Minä olen tosin jo tehnyt rohkean vedon ja tulkinnut hänet kristinuskoiseksi. Onneksi tunnen paljon myös sympaattisia tähän uskoon tunnustautuvia, muutenhan tässä menisi yöunet.

Jatkaako kissanhännän vetämistä? Lopettaminenhan olisi luovuttamista. Tuskin kuitenkaan tuolta kyökkipsykologilta viimeistä sanaa julkisesti saa; sen sijaan saan sen nyt täällä, selän takana, häh-hää.

keskiviikkona, toukokuuta 26

Vanhemmat 

Rakas päiväkirja,

Tänään olen ollut hyvä tyttö. Aamulla ostin äidin vaatimuksesta pikkuveljen ylioppilasjuhliin oikeat Naisten Kengät. Mielelläni olisin yrittänyt nämäkin juhlat sinnitellä vain suvereenisti ilman kenkiä, mutta käsky kuului, että kaappiin on hankittava kaksi kertaa elämässä käyttöön sopivat juhlatapaukset.

Töistä kotiin tullessa olin reipas ja korjasin ylämäkeen hyytyneen polkupyöräni. Ehkä tässä illan mittaan uskaltaudun yrittämään ketjujen öljyämistäkin.

Siinä kaikille uusille vanhemmille jaettavassa erittäin salaisessa Iskän ja äiskän oppaassa on ilmeisesti vanhemmuussäännöt, jotka muun muassa kieltävät kaikenlaisen naisten välisen solidaarisuuden ja modernin työnjaon puolustamisen:

Minä olen vakuuttunut, että housut tehdään nykyään aivan laaduttoman huonosta kankaasta: olen kuluttanut haaroista puhki kolmet uudet housut vuoden sisällä. Valittelin tästä kotona, mutta uskoiko äiti kangasteoriaan: ei – vaan alkoi ehdotella joka-aamuisia pakaralihasjumppaliikkeitä. Ja minähän en housuteollisuuden kiusallakaan ala muokata täysin hyvää takalistoani mihinkään suuntaan.

Isän kanssa puhuimme syvällisesti kotitöiden jakautumisesta ja siitä, miten ärsyttävää minusta on aina olla se nalkuttava kotitöiden primus motor. Isä siis lähinnä kuunteli minun tulenkarvaista julistustani wc-pöntön pesun arvon vertautumisesta imurointiin parisuhteen kotityömarkkinoilla, mutta vihdoin todetessani, että lopulta vihaamme molemmat siivoamista yhtä paljon, ja siksi meillä on aina niin sikaista, isä havahtui muistikuvaan asunnostamme ja tokaisi: "Niin, sun pitäis kyllä siivota siellä joskus."

torstaina, toukokuuta 20

Pohjalainen hegemonia 

Urbaaneissa ympyröissä pyöriminen vieroittaa kummasti kotimaakunnan ajatusmaailmasta. Onneksi Ilkka löytyy myös verkosta. Parhaiten herättää aina yleisönosasto: sitä silmäillessään muistaa, että on todella kotoisin yksikulttuuriselta ja yksiarvoiselta seudulta. Vaikka Etelä-Pohjanmaa on lakeaa, eivät siellä uudet tuulet mahdu tuulettamaan hegemoniaa.

Kirjoitus, joka on saanut virikkeen Sunnuntaisuomalaisen artikkelista Viiltävä kipu:

Jutun Viiltävä kipu oireet muistuttivat paljolti saatananpalvonnan oireita, mitä koulutetut ammattiauttajat eivät toisinaan kykene selittämään tieteen rajallisuudella ns. henkimaailman asioina. ---

--- Seuraavan loppukommentin toivoisin herättävän ihmisten henkisen ajattelun moraalia lähimmäisen kuolemasta. Oli luterilainen, lestadiolainen, muslimi, buddhalainen ja ateisti. Heiltä kaikilta oli kuollut lähimmäinen, kuka omankäden kautta, kuka lapsena, kuka vanhuuteen. Kaikki paitsi tämä ateisti, olivat tunteneet surua ja itkeneet omaisiaan, tehneet surutyönsä. Tämä ateisti oli menettänyt isoäitinsä, johon hänellä ei ollut kovin läheisiä suhteita. Ei surua, ei kaipuuta, ei itkua. Isoäiti oli vain etäinen ihminen, jonka oli aika kuolla ja maatua. Yksi surunaihe tällä ateistilla oli ollut lapsena. Lemmikkikanan kuolema oli liikuttanut tämän ateistin tunteita.

Ei ihme, jos viiltelemällä nuori ihminen huutaa turvaa ja rakkautta.

(nimimerkki Henki ja tiede karkuteillä, Ilkka 20.5.2004 koko kirjoitus)


Siis ateisti on yhtä kuin a) tunteeton b) saatananpalvoja? Muita yleisönosastokirjoituksia silmäilemällä tulee kyllä vakuuttuneeksi, ettei poikkeavasta maailmankatsomuksestaan kannata ainakaan omalla nimellä huudella. Harvoin kristitytkään käyttävät omaa nimeään.

On tainnut jäädä myös hivenen vieraaksi koko ateismin käsite. Kuka jaksaisi selittää, että jos ihminen ei palvo mitään jumalia, hän ei palvo myöskään Saatanaa? Asia selvitetään kyllä viiltelyartikkelin kainalojutussa, samoin kuin se, ettei viiltely liity yksinomaan saatananpalvontaan, joten nimimerkki taitaa olla vain huono keskittymään lukemaansa.

Tästä kirjoituksesta viehätyin sen mainion retoriikan vuoksi:

Seksihulluuteen sairastunut Suomi on märkiviä paiseita täynnä. Pornofilmit, erotiikkamessut, seksikaupat ja sadomasokistit ilmaisevat selvästi taudin kuvan. Se, mitä ennen paheksuttiin on nyt hyväksyttävää.

Puhutaan rohkeudesta, kun on kyse rivoudesta. Puhutaan aikuisviihteestä, kun on kyse irstaudesta. --- On kysymys rakkaasta koti-Suomesta, sen tulevaisuudesta ja voimasta. Sairas, joka ei ymmärrä olevansa sairas tarvitsee apua.

(nimimerkki Majakka, Ilkka 20.5.2004 koko kirjoitus)


Jos edellinen kirjoittaja sortui epäuskottavan tarinan kertomiseen, tällä kirjoittajalla on sana hallussa!

Niin, pienissä piireissä ei kannata kertoa työkavereilleen aborteistaan, tai tämä pian äimistelee sitä mielipidepalstalla hyvästä sanomasta lohtua saaneen ja Ilmajoen katsastuskonttoriin pettyneen kirjoitusten kyljessä. Pahimmassa tapauksessa koko kotikylä tunnistaa sinut nimimerkistä huolimatta.

Juuri tuo nimimerkkien takaa huutelu ärsyttää: mitä älyttömämpiä väitteitä voi esittää vihaisella äänellä ja aivan tosissaan; kirjoittaa "sinä anoppini, kiitos näistä vuosista jotka olet tehnyt perheellemme helvetillisiksi" tai haukkua juoruilevat naapurit. Se tekee koko mielipidepalstasta enemmän sosiaalipornoa tihkuvan purkautumiskanavan kuin mielipidevaikuttajan.

Heh, kuin blogiyhteisömme ikään.

keskiviikkona, toukokuuta 19

Nostalgia II 

Ai että, lisää nostalgiaa. Peruskoulun yhdeksännen luokan englannin työkirja: Jet Set 9 Action Book. Valistushenkisiä täydennystehtäviä:

You shouldn't watch TV. You should stay to sleep.
You shouldn't eat candy. You should eat fruit.
You shouldn't listen to music. You should do your homework.

Muistan vieläkin enkunopen permanentin, kirkkaanpunaisen jakun ja tylsät vitsit.

Verbiharjoituksen viereen on harjoitettu spontaania vieraan kielen käyttöä: BORING!

Äidin sisarusten lukukirjoissa puolestaan valtionpäämiehille on joka kuvaan piirretty viikset, piippu ja käteen ase.

maanantaina, toukokuuta 17

Nostalgia 

Aaltoneito kertoo aikovansa yrittää tehostaa tenttiin lukua romantisoidulla ympäristöltä. Kuulostaa hyvältä. Jotain tällaista minäkin tarvitsisin hermeneuttista ja positivistista tutkimusotetta verkkaisesti pyörittelevän opukseni kanssa. Puuh! Tunnelmointi on kaukana.

Sen sijaan jos hetki on suotuisa, kaupungille kiiruhtamisiani ja takaisin kotiin ylämäkeen raahustamisiani romantisoivat mukavasti Tampereen museoidun tehdasalueen kelloportin tasa- ja puolen tunnin lyönnit. Nostalginen ”klang-klang-klang” –ääni tekee olon tärkeäksi; ikään kuin tehtaan pilli kutsuisi töihin tai päästäisi vapaalle. (Oikeasti ei tietysti nykynäkökulmasta olisi kauhean kiva työskennellä 1800-luvun tekstiilitehtaassa tai pajassa, mutta ajattelen asiaa vain yhtenä pysähtyneenä työmatkakiireen hetkenä.)

Ensi talvena tosin kello saa lähes oikeasti käskeä töihin ja lähettää kotiin. Pääsin nimittäin mukaan Vapriikissa suurimmaksi osaksi opetettavaan museologian opintokokonaisuuteen. Vuodesta on tulossa mielenkiintoinen mutta varmaan pelottavan haastava. Toivottavasti kelloportin romantiikka pitää.

torstaina, toukokuuta 13

Puupökkelö 

Aihku ja voihku. Ei uskoisi, että tämä tyttö vielä kymmenen vuotta sitten kiisi kuin gepardi. Potkupallokausi avattiin eilen, ja kahden tunnin kylmiltään suoritetusta tauottomasta juoksentelusta ruumis kylkiluista alaspäin on... ei nyt oikeastaan kipeä, mutta ei myöskään taipuva. Istunnassa selkä kramppaa, eikä jalkaa saa nostettua toisen päälle. Kävellessä jalkapohjat eivät nouse maasta: polvia ei voi taittaa. Se venyttely olisi kai pitänyt suorittaa...

Mikähän lopetti innostuksen liikuntaan? Ne inhottavat, suorituspaineella pilatut koulun liikuntatunnit ja ultrainhottava liikunnanopettaja ja sukset, jotka eivät ikinä luistaneet? Vai murrosikä, se, ettei ollut muodikasta olla kiinnostunut oikein mistään? Eikä hikoilla.

Joskus tekisi mieli ihan vaan ex tempore juosta - kävellen matka taittuu joskus niin hitaasti - mutta sitähän ei voi julkisesti tehdä, ellei ole lenkkivaatteet päällä tai kiire linjuriin. Minulla on harvoin kumpaakaan.

Onneksi aikuispotkupallossa ei enää ole suuria suorituspaineita. Ohitsekin saa välillä potkaista, ja puolikkaatkin maalit lasketaan.

keskiviikkona, toukokuuta 12

Viisut 

Kaikkihan haluavat toki kuulla toistensa mielipiteet Euroviisuista. Miten ne onnistuukin olemaan ihan joltain eri planeetalta? Ihan kouristaa, kun niin hävettää taustanauhan naksutuksen tahtiin vääntelehtivien ja ilmehtivien artistien esityksiä. ...Ja silti niitä on pakko katsoa. Onneksi sentään kanavan voi kääntää Smack the Ponylle.

Kirja-arvostelu 

Näillä elementeillä voi kirjoittaa loputtomasti kohtuullisen hyvin myyviä kirjoja:

Henkilöt:
- Päähenkilö; nuori, melko tavallinen mutta jollain hätkähdyttävällä tavalla kuitenkin Erikoinen orpo nuori nainen.
- Ärsyttävä mutta juuri siksi niin houkutteleva testosteronia tihkuva uros, joka on tottunut saamaan kaiken ja tahtoo juuri nyt päähenkilön itselleen.
- Mukava ja turvallinen miespuolinen lapsuudentuttu, joka hiljaisesti rakastaa päähenkilöä ja päinvastoin, mutta on vähän lussu.
- Liuta kotiopettajattaria, naimattomia vanhapiikatätejä, entisiä vaimoja ynnä muita juonitteluun valmiita naishenkilöitä, osalla mieluusti horjuva mielenterveys.

Juoni:
Päähenkilö elää melko tavalla poikkeavan lapsuuden. Aikuisuuden kynnykseltä hänet temmataan vähän pelottavaan ja vähän romanttisella tavalla jännittävään seikkailuun. Hänellä on vakavaa viritystä, ehkä jopa avioliitto jommankumman mieshenkilön kanssa. Jotain pelottavaa tapahtuu: päähenkilö yritetään tehdä hulluksi tai tappaa. Lopussa se mieshenkilöistä, jonka ei olisi ikinä voinut kuvitella todella pyyteettömästi rakastavan päähenkilöä, pelastaakin päähenkilön hengen. Jos mieshenkilö itse kuolee toimituksessa, ei hänen luonteensa ollut vain sopiva päähenkilön kanssa, ja jälkinäytöksessä hän on naimisissa juuri sen toisen miehen kanssa. Jos mies jää henkiin sankariteostaan, hän on tietysti Se Oikea.

Pituus:
Luettavissa yhden illan aikana (vaikka nukkumaanmeno sitten venyisikin seuraavan vuorokauden puolelle ja kirja tulee hämmentävällä tavalla uniin).

Esiintymiä:
Madeleine Brent, Victoria Holt/Philippa Carr, Catherine Cookson (varoituksen sana: Cooksonilla on kyllä joskus myös melankolisia loppuja).

Miksi minä en ole jo kohtuullisen rikas kirjailija?

sunnuntaina, toukokuuta 9

Rakkautta ilmassa 

City-talitiaisten ”ti-tyy”:ksi surkastunut ”ti-ti-tyy” oli pientä. Meidän pihan nuori lokki oli nimittäin selvästi käynyt Särkänniemessä opintomatkalla, sillä sen riiausmanöövereihin kuului Half-Pipen liikerata. Friidu seisoskeli maassa pöllämystyneen näköisenä, ja nuori urho heitti vatsanpohjaa kääntävää U:n muotoista silmukkaa siinä yllä. Hyvä ettei osunut kertaakaan treffiseuraansa.

Tai ehkä siinä oli vanhan polven pari, ja Viikinkilaivan keinutteluliike?

Saattoihan kyseessä olla myös hurjapäänaaras ja rauhallisemmasta menosta pitävä mies. Mutta ainakin maan tasassa pysytellyt osapuoli reagoi kuin minä karusellia hurjemman huvipuistolaitteen äärellä (sai mahansa kuralle pelkästä katselusta ja halusi yhtäkkiä kotiin).

lauantaina, toukokuuta 8

Mitä ***aa? 

Halpatuontimaat hivuttavat vaatteiden kokomerkintöjä pikkuhiljaa alakanttiin. Siis, se mikä ennen oli M, on muuttumassa hiljalleen S-kooksi ja niin edelleen. Tästä siis seuraa, että täysin samankokoisena pysyvä, jopa laihtuva henkilö joutuu koko ajan muuttamaan ostamiensa vaatteiden kokoa suuremmaksi. Tavallinen kuluttaja voi vain pohtia, mikä pirullinen juoni tämänkin toimenpiteen takana on.

Minä esimerkiksi olen sorjentunut silmissä kuljettuani melkein koko vuoden vain pyörällä tai kävellen. Tunnen solakoitumisen tapahtuneen! Kuitenkin jouduin ostamaan samankokoisia vaatteita kuin viime keväänäkin. Ilmaisisin kiihtymystä aiheesta, ellei ulkonäköni tietenkin olisi minulle aivan samantekevä juttu.

Miksi puolireiteen ulottuvia tai lyhyempiä hameita ylipäätään tehdään isompana kokona kuin 36? Sitä suuremman kokoisilla ihmisillä niin paljastava hame näyttää lyhyesti sanottuna rujolta (testattu itse). Jos jossain, niin tässä isoveljen sopisi hieman holhota kansalaisia ja kieltää valmistus, myynti ja käyttö.

Suosittelen, ja lisään linkkeihini täten erään vähemmän tunnetun ja suhteellisen uuden blogin, Jemoryn. Katsokaa ja todetkaa laatu itse. Rauhallista viikonlopun jatkoa!

torstaina, toukokuuta 6

Kaikkien aneemisten huokailujen äiti 

Joskus kuvittelin, että ois ihan ookoo olla kotiäiti. Tai edes kotirouva. Mies tienaisi, minä kuluttaisin, ja parhaassa tapauksessa Suomeen saataisiin viisi-kuusi mallikansalaista lisää (jos lapsia aletaan hankkia, ei sitten kanssa lopeteta kesken).

Mitähän oikein olen ajatellut? Kun talven kiireet ovat loppuneet ja töitä on vain neljä tuntia päivässä, kärsin itse asiassa vakavasta tekemisen puutteesta. Tylsyydestä. Sellaisesta, jossa odotetaan apaattisesti sohvalla avaimen rapinaa lukossa. Alan ymmärtää kotiäitejä, jotka kuluttavat varmaan omaisuuksia tekstiviesti-chatteihin. Kohta jo varmaan kyttään naapureita.

Ehkä se on se stressi, hoppu ja kiirus, joka pitää elämänpaloa yllä. Joskus helmikuussa minulla oli paljon ideoita, mitä tekisin, jos minulla olisi vapaa-aikaa. Nyt ideat eivät jaksa innostaa tai ne ovat unohtuneet.

Vielä kestettävänä oleva puolilomaileva kesätenttikesä taisi sittenkin olla huonohko idea…

tiistaina, toukokuuta 4

Elämysmatkailua 

Mikään ei ole terveellisempi kokemus kuin päästä vierailemaan kodissa, jossa ei ole odotettu vieraita. Antaa todellakin realistiset mittasuhteet omalle rypemiselle nähdä, että muillakin sohva toimii vain likaisen pyykin keräysalustana, kylpyhuoneen nurkissa on kosteuden kovettamaa pölyä ja keittiössä tavarat niillä paikoilla joille ne aamulla ovat jääneet. Mahtavaa! Yleensähän tällaiset elämisen merkit siivotaan piiloon hyveellisen elämän kulissin rakentamiseksi, kun saadaan vierasvaroitus.

Jostain syystä kaveripiiriini on päätynyt aimo joukko suorastaan kliinisestä siisteydestä pitäviä joka viikko (sic!) imuroivia siisteyden sipuleita, joilta pahimmillaan saan kuulla omasta kodistani spontaaneja kommentteja kuten: "Onpas täällä sotkuista!" En suostu kuulemaan, että elämäntavassani olisi jokin vialla – kuvailisinkin omaa taloudenpitotyyliäni stressittömän mukavuuskeskeiseksi.

(Edellä mainittu talousesimerkki on osin kuvitteellinen, koska minulla ei ole tarkkoja muistikuvia vappuaaton vierailusta. Tyyli jäi kuitenkin mieleen!)

maanantaina, toukokuuta 3

Alakuloa 

Onpa melankolinen olo. Ensimmäinen lomanjälkeinen päivä on oikeastaan mennyt hyvin, mutta kaikki naapurit tuntuvat tällä hetkellä pesevän parvekkeitaan, ja minä vanun sohvalla laskettujen kaihtimien takana kuumuutta pakoillen -> riittämätön olo.

No, oikeasti melankolian aiheuttaa isotädin kuolema. Täti ei ollut erityisen läheinen, mutta ei erityisen etäinenkään. Hän muistutti ulkonäöltään tavattomasti veljeään, isänisääni, joka puolestaan kuoli minun ollessani ekaluokalla.

Kiusaantunut mieli johtuu kai siitä, että ajatus harhailee kaikkeen epäolennaiseen kuten parvekkeisiin ja pesemiseen, vaikka joku on sentään kuollut.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?